Sisältää juonipaljastuksia 8-osaisesta norjalaisdraamasta nimeltä Exit. Jos aiot katsoa, älä lue pidemmälle. Kannattaa todellakin katsoa, vaikka sarja on yököttövä.

Nainen ja mies seisovat vähissä vaatteissa hämärässä huoneessa. Mies pyytää naista koskettamaan poskeaan, jossa on valtava arpi. Mies siirtää naisen hiuksia sivuun ja koskettaa varovasti tämän korvaa. Klassinen romanttinen kohtaus. Paitsi että kaikki on ihan vinksallaan. Miehellä on arpi, koska hän ampunut itseään haulikolla. Nainen on prostituoitu, jolta miehen ystävä on huumeorgioissa leikannut vahingossa puukolla palan korvasta.

Neljä ”taloudellisesti kunnianhimoista” oslolaismiestä panee, vetää huumeita ja kohtelee kaikkia miten huvittaa. Miehillä on vaimot ja perheet, mutta he eivät merkitse mitään. Tavallinen elämä ei riitä, eikä Porschen pedaalia voi painaa tarpeeksi pohjaan. Moraalinen rappio on nelikymppisillä finanssimiljonääreillä edennyt jo niin pitkälle, että paluuta ei ole.

Viime vuoden loppupuolella julkaistun Exitin on tuottanut Norsk Rikringskasting (NRK), eli  ”Norjan Yle”, joka on tuttu joillekin suomalaisille (nuorille tai nuorenmielisille) esimerkiksi supersuositusta SKAM-sarjastaan. Exitin on vähän niin kuin aikuisten SKAM. Tai 2020-luvun Trainspotting.

Olen aina pitänyt sarjoista ja elokuvista, joiden päättymisen jälkeen jää vähän kummallinen olo, erikoinen tunne, joka ei taivu sanoiksi. Tämä johtuu usein siitä, että ”loppuratkaisu” ei tuo sitä täyttymystä ja tyydytystä, jota kuitenkin salaa toivoo.  Pääpari ei palaakaan yhteen, protagonisti ei opikaan virheestään, asiat eivät järjestykään ihan parhain päin eikä kaikkiin kysymyksiin vastata. Nämä ovat raikkaita vastakohtia hollywood/storybook endingille. Esimerkiksi Sex and The Cityn sanoma vesittyi pahasti, kun Carrie päätyi kaikkien vastoinkäymisten jälkeen yhteen elämänsä rakkauden kanssa. Sarjan edistyksellinen luonne latistui ällöttävän onnelliseen loppuun, joka muutti vallankumouksellisen sarjan aikuisten saduksi ja vahvisti omalta osaltaan narratiivia, että nainen ei voi olla aidosti onnellinen yksin. Klassikkolelokuva Breakfast at Tiffany’s (1961) painettiin aikanaan tähän samaan muottiin, kun Truman Capoten kirjoittama realistinen loppu muokattiin Hollywoodiin sopivaksi. Langapäät solmimatta jättävät loput ovat poikkeuksellisia ja siksi ne myös jäävät mieleen. Nämä loput ovat usein mielestäni lähempänä todellista elämää. Exit perustuu väitetysti todelliseen: aitoihin esikuviin ja näiden kertomuksiin tapahtumista.

Sarjan näyttelijät ovat erinomaisia. Myös puvustus ja lokaatio-scouttaus ovat täysosumia.

Miesten elämä aina sarjan kammottavaan loppuunsa asti tuntuu aidolta, se tuntuu joltain mitä on olemassa niin kauan kun on ihmisiä.

Sarjan voi katsoa YLE Areenasta.

PS. Mietin myös, että millaiset musiikkibudjetit norjalaissarjoilla oikein on? Suomalaisissa sarjoissa ei esimerkiksi koskaan kuulla amerikkalaisia isoja artisteja, toisin kuin SKAMissa ja Exitissä.