En kirjoittanut otsikkoon ”kaikkien aikojen paras tv-sarja”, koska rinnalle ovat tulleet myös suoratoistopalveluiden sarjat, joilla ei ole enää mitään tekemistä television kanssa. Termi tv-sarja vaikuttaakin siksi vanhentuneelta.

Viimeisimpiä suosikkejani fiktiivistä sarjoista ovat olleet Stranger Things, Modern Family ja Game of Thrones.  Joulun aikaan katsoin hieman Solsidania ja sekin vaikutti ihan hyvältä. Katsomislistalla on esimerkiksi Handmaid’s Tale, Westworld ja Big Little Lies. Näitä varten täytyisi uusia  HBO-tilaus.  Tällä hetkellä maksan vain ViaPlaysta.

Olen pitänyt vuosien saatossa sarjoista kuten Silta, jonka 3. tuotantokausi juuri käynnistyi dramaattisesti, Californication, The Affair,  Sons Of Anarchy (eka tuotantokausi), Orange is the New Black, The Wire, The Sopranos, Making a Murderer, OZ, True Detective, C.S.I. (se Las Vegasissa tapahtuva ja ne ekat tuotantokaudet), Shield -lain varjolla, Gilmore Girls, Girls, ”modernit” komediaklassikot kuten F.R.I.E.N.D.S, How I met Your Mother ja Sex and the City, vaikka Carrie on superraskas.

Kaikista näkemistäni sarjoista yksi on silti yhä edelleen ylitse muiden. Se on tilannekomedia Frasier. Katsoin sitä aikoinaan telkkarista, mutta se tuli niin myöhään, että katsominen oli satunnaista. Enkä oikeastaan tajunnut sitä, mutta jotain hyvää siinä oli. ”Se on niin tylsä!”, kuulee usein sanottavan. Ei siinä kyllä ole mitään tylsää. Tai jos tylsä tarkoittaa loistavia näyttelijöitä ja erinomaista käsikirjoitusta. En muista, missä vaiheessa hankimme siskon kanssa kaikki kaudet DVD:llä. Niiden mystisesti kadottua, tietokoneiden vaihduttua cd-asemattomiin ja dvd-soitinten hävittyä muuttojen yhteydessä siirryin pitkään, frasierittomaan aikakauteen. Frasieria voi kuulemma katsoa Netflixin amerikkalaisversiosta, mutta sydän jätti lyönnin väliin kun kuulin, että jaksot löytyvät Viaplaysta. Hetki sitten sinne ilmestyivät myös viimeiset viisi tuotantokautta.

Tässä 10 syytä, miksi Frasier on paras sarja ever.

1     Jakson kesto
Episodi kestää noin 20 minuuttia. Se on juuri sopiva mitta binge watchingiin.

2     Kaikkien aikojen rakkaustarina
Nilesin salaisesta rakkaudesta Daphnea kohtaan pystyttin löytämään huumoria kuutisen kautta, eikä huumori kuivunut kun pari sai vihdoin toisensa. Kukaan mies ei rakasta missään sarjassa ketään naista niin kuin Niles rakastaa Daphnea.

    Sopiva farssimaisuus
Kohtaukset usein alkavat ja päättyvät siihen kun joku tulee ovesta ja päättyy siihen kun joku poistuu tilasta.

4     Seattle
Monet amerikkalaiset sarjat sijoittuvat joko New Yorkiin tai Kaliforniaan. Seattleen sijoittuminen on mieluisa poikkeus, vaikka kaupunkia ei valtavasti sarjassa esitetä, se näyttäytyy sateisuudussta huolimatta kiehtovana. Katselenkin lentodiilejä smaragdikaupunkiin sillä silmällä.

5     Snobihommat
Vaikka itse ei olisi sherryn, design-huonekalujen, klassisen musiikin,  vuosikertaviinien, Armanin pukujen, kaviaarin ja oopperan ystävä, sarja naurattaa. Niles ja Frasier ovat pohjimmiltaan vain dorkia, joilla on kalliita pukuja ja harrastuksia.

6      Muisteluiden vähäisyys
En välitä flashback-jaksoista tai niin sanotuista muistelojaksoista, joissa palataan monta kertaa vanhoihin tapahtumiin. Frasierissa muisteloita ei juurikaan ole.

7     Näkymätön päähahmo
Yhtä sarjan päähahmoista, Nilesin vaimoa/ex-vaimoa Marisia,  ei koskaan nähdä. Maris ja hänen erikoiset elämäntapansa tulevat silti tutuiksi ja hänen hahmonsa pysyy alusta loppuun kiehtovana ja tärkeänä.

8     Vahvat naiset
Yksinhuoltaja ja uratykki Roz Doyle, vähän vinksahtaneen oloinen, mutta sydämellinen Daphne, kylmähkö ja kiehtova, Frasierin ex-vaimo Lillith sekä psykiatriveljesten vahva äiti Hester. Sarja on täynnä naisia, jotka laittavat miehille luun kurkkuun.

9     Toden tuntu
Hahmot ovat aivan kreisejä, mutta todellisen oloisia. Tapahtumat eivät aina etene suunnitelmien mukaan. Daphnen ja Nilesin suhde ei ala niin hyvin kun olisi kuvitellut, Martyn on vaikea ilmaista tunteitaan poikiaan kohtaan, puolisot eivät aina miellytä perheenjäseniä, Nilesin vararikko, Frasierin työttömyys ja Rozin tuskailu deittailun ja sinkuuden välillä. Hahmojen haasteet ovat ajattomia. Frasierin lumovoima sarjana tulee säilymään pitkään. Onhan se säilynyt jo 90-luvun alkupuolelta alkaen. Mielestäni esimerkiksi Frendit on kestänyt aikaa paljon huonommin.

10    Komedian diippiys

Moneen komediaan yhdistetään vakaviakin aiheita. Frasier on nopeatempoiseksi, farssimaiseksi komediaksi yllättävänkin diippi. Usein kamera vain seuraa, kun hahmot eivät puhu vaan näyttävät jäävän pohtimaan elämän suuria kysymyksiä hetkeksi (esim. yksinäisyys, lemmikin ikääntyminen jne).

Frasier on kaikkien aikojen paras sarja ja David Hyde Pearce (Niles) kenties kaikkien aikojen paras komedianäyttelijä.  Katso, jos et ole vielä katsonut.