WSJ:n tekemässä haastattelussa Singularity Universityn Neil Jacobstein kertoo, että 10-15 vuoden aikana ”rutiinitöistä” etenkin teollisuusmaissa jopa 60-85% on korvattu tekoälyllä. Mahtuuko oma työsi tähän joukkoon? On ihan aiheellista keskustella perustulosta kun puhutaan tekoälystä. Toki syntyy myös paljon uusia työpaikkoja ja ammatteja, joista meillä ei ole vielä aavistustakaan.

Kysyin Siriltä, mihin tekoäly pystyy. Vastauksena sain kasan artikkeleita, joista yksi oli Riemurasiasta. Tästä kömpelyydestä huolimatta tekoäly tulee muuttamaan maailmaa mullistavalla tavalla. Tekoäly kiehtoo minua valtavasti. Lisäsin sille tämän artikkelin myötä blogiini oman kategorian. En malta odottaa mitä tekoäly tuo tullessaan, sillä se ja robotit pystyvät jo nyt ihmeellisiin tekoihin.

IBM:n Watson (mielessäni kuin C-3PO Tähtien sodassa) pystyy muun muassa oppimaan eri kieliä ja tunnistamaan puheen nyansseja sekä kontekstejä. Algoritmit pystyvät ennustamaan ihmisten käytöstä.  Algoritmien käyttö tulee arkipäiväistymään erityisesti terveydenhuollossa. Sadat startupit kehittävät tekoälyä eri tarkoituksiin. Läpimurtoja on luvassa.

Tässä vielä IBM:n tekoälyn Watsonin luoma pitkähkö, mutta aika hyvä leffatraileri. On editoijan homma haarukassa 60-85%?