Olen kärsinyt vuosia huijarisyndroomasta. Kun aloitin säännöllisenä avustajana paikallislehdessä, sydän pomppasi kurkkuun joka kerta kun toimituksesta soitettiin. Ajattelin, että toimituspäällikkö siellä soitta ja kysyu, että mitäs paskaa olet kirjoittanut, tai että joku lukija on suuttunut virheellisestä tiedosta. Kesti kuukausia ennen kun lopetin puheluiden pelkäämisen ja aloin luottaa ammattitaitooni toimittajana. Kävin uudestaan läpi huijarisyndrooman, kun aloin tehdä enemmän ja enemmän töitä sosiaalisessa mediassa.

Nykyisessä päivätyössäni Hyria-säätiössä suunnittelen ja toteutan viestintä- ja markkinointikokonaisuuksia erilaisille asiakkaille. Puhumme viisihenkisessä markkinointi- ja viestintätiimissämme asiakkaista, vaikka asiakkaat ovat enimmäkseen organisaation sisältä, eli samalla myös kollegoita.

Tänään olin mukana ideoimassa markkinoinnin toteutusta kouluttajatiimille, jonka tuotevalikoimaan kuuluu erilaisia moderneja valmennusohjelmia, joihin asiakas voi valita haluamansa palikat, kuten palvelumuotoilua, neuvottelutaitoja tai vaikka tuotekehitystyön rahoitusta. Tiimiläisillä oli isoja toiveita, joiden toteuttamiseen en ensin keksinyt juuri mitään järkevää, yksinkertaista vastausta. Sitten tein niin kuin aina teen, aloin kysellä. Pääsimme vauhtiin aloittamalla siitä, mitä voimme tehdä asian hyväksi, heti. Pääsimme keskustelulla pitkälle. Mietimme muun muassa sopivia somekanavia, näkökulmia sisältöihin, podcasteja, intranettiä, tiimin ja palveluiden presenssiä verkkosivulla sekä henkilöbrändäystä. En tuntenut itseäni huijariksi kertaakaan. Jos jää kiinni siitä, että ei osaa tai tiedä, sen voi myöntää. Voi luvata, että ottaa selvää, jos oikeasti aikoo ottaa selvää.

Ammatillista itseluottamusta varten ei tarvitse pukeutua edes powersuitiin. Kävelin tänään kokoukseen ruskeissa, hapsullisissa mokkasiineissä. En rakenna itseluottamusta ulkoisen habituksen varaan, vaikka rakastankin kauniita vaatteita. Ei se lopulta merkkaa, mitä on päällä, vaan se mitä on päässä. Toki siisti pitää olla. Tärkeintä on kuunnella ja laittaa itsensä likoon.

On hyvä olla sopivan kriittinen itseään kohtaan ja koittaa kehittyä, mutta itsensä jatkuva epäily aiheuttaa vaan stressiä.  Huijarisyndroomasta pääsee ajan kanssa, eli keräämällä kokemusta – ja tekemällä työnsä aina huolellisesti – . Kokemuksen keräämistä voi nopeuttaa ajamalla itsensä tilanteisiin, jossa voi tuntea epävarmuutta ja joissa täytyy ns. think on your feet.

Olen ollut monta kertaa aidosti yllättynyt kuullessani arvostamieni someammattilaisten puheenvuoroja erilaisissa tapahtumissa. Ne ovat sisältäneet aiheita ja ilmiöitä, jotka olen työssäni kohdannut, hoksannut ja joista olisin kertonut melkein samat jutut. Olen vain tottunut ajattelemaan, että en tiedä niin paljon kuin muut ja kohta jään siitä kiinni. En ole vielä jäänyt.