Tänään lounastauolla olin eri työpaikkaruokalassa kuin useimmiten. En ehtinyt lukea menua läpi ennen maksamista. Tarjolla ei ollut lainkaan vegaanista pääruokaa, joten kokosin salaatin, jonka tiesin olevan lounaaksi riittämätön. Tarjoilija otti homman haltuun ja sain lopulta ison kasan vegaanisia, todella herkullisia lihapullia, joiden seuraksi hain kookosriisiä. Muut olivat syöneet jo ajat sitten ja itsekin olin lähdössä kun sain lautasen, mutta söin kaiken erittäin tyytyväisenä. Vegaanius vaatii usein vähän vaivannäköä ja suunnitelmallisuutta, mutta ei niin paljon, että se olisi koskaan ongelma kotona tai ulkona syödessä, varsinkaan Helsingissä vuonna 2019, eikä kovin usein enää muuallakaan. Rakastan tätä ruokavaliota, se on osa identiteettiäni. Enkä ikävöi sekasyöntiajoista muuta kuin joitankin juustoja. Mutta elämässä on parempiakin asioita kun juustot. Hah.

The Gamechangers -dokumentti

 

 

En ole syönyt lihaa 12 vuoteen ja olen noudattanut täysin vegaanista ruokavaliota noin 3-4 vuotta. Tämä dokkariarvio ei voi olla mitenkään objektiivinen. Katson sitä lehtikaalista tehtyjen rillieni läpi.

The Gamechangers tuntui ikään kuin joltain armahdukselta tai synninpäästöltä, pitkään odotetulta vapahtajalta. Niin paljon kun (mun) vegaanista ruokavaliota on kummasteltu, vähätelty ja sille on naureskeltu niin…..Niin tekisi mieli läväyttää tämä dokkari jokaisen irvailijan katsottavaksi ja kysyä, oliko vielä jotain sanottavaa? Olisi myös tehnyt mieli leffasalissa nousta seisomaan ja huutaa, että mä olen tiennyt jo vuosia, että tämä on hyvä juttu! Moni muu olisi varmasti voinut nousta seisomaan kanssani ja huutaa samaa, sillä dokkarin loputtua yleisö puhkesi spontaaneihin aplodeihin, tiistai-iltana Tennispalatsin pienessä salissa numero 12. Olen kuullut tasan yhden kerran aplodit leffassa ennen tätä. Silloin ihmiset villitsi piskuisen Yodan yllättävän akrobaattinen valomiekkailukohtaus Kloonien hyökkäyksessä (2002)

“Someone asked me how could you get as strong as an ox without eating any meat? And my answer was, have you ever seen an ox eat meat?’” – Patrik Baboumian, Saksan vahvin mies

The Gamechangers on isolla rahalla, isojen nimien kanssa tehty dokumentti kasvissyönnin terveysvaikutuksista. Tuottajina mm. James Cameron, Arnold Schwarzenegger, Jackie Chan, Novak Djokovic ja Lewis Hamilton. Dokkari sivuaa myös eläinten oikeuksia ja  ilmastonmuutosta, mutta fokus on ihmisen fyysisessä suorituskyvyssä, jonka kasvissyönti räjäyttää uudelle tasolle. Tutkimusmatkaa dokkarissa tekee entinen UFC-ottelija James Wilks. Dokkari ampuu alas kaikki ikiaikaiset mielikuvat, jotka liitetään lihansyöntiin (esim. ihmisten kulmahampaiden tarkoitus) sekä myytit, jotka liitetään kasvissyöntiin (esim. soijan estrogeenipitoisuus ja proteiinin vähyys kasvisruokavaliossa). Bang. Bang. Bang. Jäljelle ei jää yhtään mitään, millä perustella lihansyöntiä tai eläinperäisiä ruokia ihmiselle luonnollisena saatika järkevänä valintana. Dokkari oli selvästi suunniteltu miehille, jotka tarvitsenevat enemmän vakuuttelua kasvissyönin hyödyistä kuin naiset.

Yksi huvittavimmista kohdista illan aikana oli, kun yleisö suorastaan kohahti saadessaan tietää, ettei Nimai Delgadon näköinen kaveri ole k o s k a a n syönyt lihaa. (Delgado roikkuu tämän artikkelin pääkuvassa vasemmalla.)

Lopputekstien jälkeen seurasi yllättävän ruohonjuurihenkinen call-to-action-osuus, jossa annettiin konkreettisia neuvoja sekä vegaaneille että vegaaniudesta kiinnostuneille. Osuudessa näkyi selvästi tekijöiden tahtotila: muutosta, nyt! Kävelin leffateatterista ulos kuulokkeet korvilla, joista soi repeatilla ja vähän liian kovalla The Gamechangersin tunnaribiisi, Tyrone Briggsin Victorious. Tunsin pakahduttavaa ylpeyttä siitä, että olin tehnyt tämän vegaanisen valinnan jo vuosia sitten. Toivon, että tämä dokkari muuttaa monta mieltä.

Suosittelen The Gamechangers-dokkaria kaikille, jotka tykkäävät syödä tai liikkua. Kaikille, jotka haluavat parempia tuloksia, paremman kunnon ja haluavat vaikuttaa elämänsä kestoon ja laatuun. Dokkari on hankittavissa suurimmilta alustoita ensi kuussa.

PS.Olen pitänyt vegaaniutta seksikkäänä (koska se yhdistyy mielessäni empatiakykyyn ja älykkyyteen), mutta tämän dokkari vie seksikkyyden aivan uusiin sfääreihin. Jesus.

nbsp;