Hävettää. Vuodan rahaa joka suuntaan.

Luin loppuun Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjan. Se on saanut minut ajattelemaan talousasioitani enemmän kuin kenties koskaan aikaisemmin. Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että en ole koskaan elänyt muussa kuin ns. opiskelijaköyhyydessä, jolloin vuosiansioni ovat olleet köyhyysrajan alapuolella. 90-luvun lama ei näkynyt meidän perheen arjessa. Ehkä tästäkin onnesta johtuen olen rahan kanssa ihan urpo. Teen nyt vaiheittaista kartoitusta sekä taloudellisesta tilanteestani että rahankäytöstäni. Kirjoitan tänne nyt tästä taloudellisesta heräämisestä. Samalla mietin, että olisinpa tajunnut kaiken jo paljon aikaisemmin.

Tarkastelen nyt kulmat kurtussa ihan kaikkea, mihin rahaa arjessa menee. Tänään huomasin, että maksan kuukausimaksuja jopa kolmesta erilaisesta äppista, joita en käytä edes viikottain. Joukossa oli esimerkiksi kuvankäsittelyäppi. En muista milloin olen niitä alkanut tilaamaan, mutta katkaisin kaikki tilaussopimukset samantien. Yhteensä niihin on mennyt 13 euroa kuukaudessa jo useamman kuukauden ajan.

Olen aina ollut höveli rahankäyttäjä, mutta en halua olla tyhmä. Höveli olen ollut myös silloin kun rahaa on ollut käytössä todella niukasti. Nyt olen keskituloinen.

Kannattaa heti tsekata, onko käytössä maksullisia appeja, joita ei välttämättä tarvitse. Maksan kuukausittain myös tallennustilasta, mutta sitä tarvitsen oikeasti. Näistä pienistä, kuukausittaisista puroista syntyy iso negatiivinen (kassa)virta, jolla on suuri vaikutus siihen, mitä lopulta jää viivan alle. Tarkka rahankäyttäjä varmaan nostaisi kulmia tälle löydökselle, mutta itse alan vasta hahmottamaan, kuinka huoletonta oma taloudenpitoni on ollut. Aion muuttaa suuntaa pysyvästi.

Intoilin raha-asioideni kuntoon laittamisesta aikaisemmin. Lue postaus täältä.

PS. Kuvan lasit ovat Barner-merkkiset ”tietokonelasit”, jotka blokkaavat näyttöjen sinisen valon.