Muutama ystäväni on puhunut innostuksesta aloittaa uusi harrastus. Harrastuksen aloittamisen tiellä on vain se, että sitä ei haluta aloittaa yksin.

Olen aloittanut harrastuksia ystävän tai siskon kanssa, mutta myös yksin. Kutosella lähdin viikoksi tennisleirille Pajulahteen, vaikka en omistanut sitä ennen edes tennismailaa. Kävin kansalaisopiston kitarakurssin, vaikka en  omista minkäänlaista sävelkorvaa. Jännitin aivan hulluna molempia alkua. Tennisleiristä, kitarakurssista ja monesta muusta yksin aloitetusta harrastuksesta on jäänyt kaikin puolin hyvät fiilikset. En olisi tarvinnut niihin ystävää mukaan.

Hiljattain kävin kuntonyrkkeilyn peruskurssin ja nyt olen jatkanut lajin parissa edistyneempien kanssa. Menen joka viikko treeneihin yksin. Kävelen pukkariin yksin. Treeneissä pyydetään aina ottamaan pari tekniikoita tai sparria varten. Lukuisia kertoja olen jäänyt seisomaan yksin ympärilleni vilkuillen, kun muut ovat jo napanneet parit. Mikäli olen ollut ryhmän ainoa pariton, olen treenannut ohjaajan kanssa. Mikä häpeä! No ei todellakaan, vaan parasta mahdollista treeniä. Ohjaajan kanssa saa kallisarvoista yksityisopetusta.

Ei kannata jättää harrastuksen tai minkään muun itseä kiinnostavan asian aloittamista tai kokeilemista sen takia väliin, että ei haluaisi mennä yksin tai sopivaa harrastuskaveria ei löydy. Omalta mukavuusalueelta poistuessa sitä todella alkaa tapahtua. Mitä sitten jos et heti tiedä paikan etikettiä? Mitä sitten jos mokailet? Todennäköisesti olet yksin skarpimpi kuin olisit kaverin seurassa. Parhaassa tapauksessa lajin parista saa uusia tuttuja ja ystäviä. Ja sinä pystyt kyllä menemään uudelle salille, seuraan, treeniin tai tilaisuteen ihan itseksesi. Ota katse horisonttilinjan yläpuolelle (lisää tutkitusti itseluottamusta) ja marssi kohti haastetta. Elämäsi lajirakkaus saattaa muuten jäädä kokematta, jos annat yksinolon olla sen esteenä. Sitä paitsi tuntemattoman tyypin kanssa harjoitellessa pysyy todennäköisemmin aiheessa kiinni ja treenaa kovempaa, koska kaverille ei tarvitse todistaa, kuinka kova muija sitä on. Heh.

Jännitän yhä treeneihin menoa, mutta en siksi, että olisin siellä yksin. Jännitän siksi, että treenin sisältö on usein mysteeri ja olen epävarmuusalueella, koska minulla on paljon opittavaa. Menen treeneihin, koska saan niistä valtavasti hyvää oloa, ja voin olla ylpeä siitä, että pystyn sietämään epävarmuutta sekä ottamaan haasteet vastaan, yksinkin.