Ripaus suolaa ja pienen pieni uusi peruna, tuoreen tillin ja herkullisen tilliöljyn peitossa.  Paras maku pitkään, pitkään aikaan. Purjosipuliemulsio saaristolaistyyppisen lämpivän leivän päällä. Toiseksi paras maku pitkään aikaan!

Luulin, että Lonna-saarella Helsingin edustalla tarjoillaan lähinnä rentoa saaristolaissafkaa, joten ihmetys oli suuri kun eteen katettiin neljän ruokalajin fine dining -tyyppinen menu harkittuine viineineen. Lonnan raaka-aineet ovat sesongin mukaisia, mutta silti tutut kotimaiset metsien ja puutarhojen herkut olivat saaneet superkokkien käsittelyssä uuden, erittäin kiinnostavan muodon. Erilaisia kirpeiltä maistuvia kukkia, friteerattua nokkosen lehteä, grillattua selleriä ja mesiangervojäätelöä…Mielestäni alkuruoat ovat menuissa lähes aina pääruokia parempia (vai johtuuko se siitä, että on isompi nälkä?), mutta Lonnalla kaikki maistui aivan yhtä hyvältä. Raparperia sisältänyt jälkkäri oli myös kerrassaan raikas grande finale. Vitsi miten arvostan ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat valmistaa muille erinomaista ruokaa ja siten elämyksiä.

Odotetun rentoa oli miljöö,  hyväntuulisten saarivieraiden luoma välitön tunnelma ja kerrassaan miellyttävä henkilökunta, joka väänsi kauralattenkin toivomuksesta, vaikka se ei melkein ollut paikan kahvikoneella edes mahdollista. Henkilökunnasta sai vaikutelman, että Lonnan ravintola on paras mahdollinen duunipaikka kesällä.

Haluan päästä Lonnalle uudelleen syömään, nauttimaan tunnelmasta ja miksi ei saunomaankin, niin houkuttelevalta näytti saunojien ilakointi meren lempeillä aalloilla. Mantereella päästyä huomasi, että jo pieni hetki meri-ilmassa oli tehnyt ihosta ja vaatteista nahkeita.

Lonnan ravintolan lista vaihtuu neljä kertaa vuoden aikana, joten listan vaihtuessa olisi hyvä hetkiä kokea uudelleen ravintolan herkut. Voisin kyllä tilata neljän ruokalajin kokonaisuuden pelkästään niitä tillillä maustettuja ihania, elämäni parhaita perunoita.

Tutustu ravintolaan >>