Lukemattomia iltoja on uhrattu remointoinnin alttarille, vaikka itse en edes varsinaisesti remontoi.

Remppaan liittyvät työt ovat pieniä, mutta niitä on ollut paljon. Tavaroiden pakkaamista ja kuljettamista, tilattujen tuotteiden vastaanottoa sekä lattioiden suojaaamista. Ja koko ajan valitsemista! Suurimman osan aikuiselämästäni olen asunut vuokralla, joten olen vain hyväksynyt vallitsevat olosuhteet. Remppavalintojen tekeminen on vaikeaa, kun ei ole mitään, mihin ne perustaa. Mihin asti laitetaan kattomaalia seinälle? Miten jaetaan vaatekaapin tila hyllyjen ja rekkien välillä? Onko keittiön lattian kuviointi liian kreisi? Ikää talolla on pian 100 vuotta ja myös ikä tuo omat haasteensa sekä vastuunsa. Vanhustenhoito on kallista. Historiassa on kremppoja ja vaivoja, jotka tulevat nyt esiin.

Nyt todella ymmärrän niitä Grand Designs -ohjelman talonrakennusprojektien räjähtäneitä budjetteja, koordinoimisen haasteita ja useiksi vuosiksi venyneitä dediksiä, vaikka kohteena on maltillisen kokoinen kerrostaloasunto Pohjois-Helsingissä. Toisaalta yritän nauttia tästä kaikesta, sillä mistä sen tietää, pääsenkö enää koskaan näin paljon osallistumaan asunnon kodiksi tekemiseen.

On helpompi tietää, mitä haluaa kuin miettiä, mikä ei ehkä toimi. Kuvassa oleva friisi tulee säilyttää, se on asunnon kaunein yksityiskohta. Plafondi saa jatkaa elämäänsä muualla.  Picasso säilytetään myös, siitä kirjoitin tänne aiemmin.

Päätin jo ajat sitten, että huonekaluiksi kelpaavat samat vanhat. Kaikilla niistä ei ole tunnearvoa, mutta tuntuisi hassulta alkaa rohmuta nyt kaikkea mahdollista uuteen kotiin. Sitten vasta kun asunnossa on eletty runsaasti kiireisiä aamuja ja myöhäisiä tunnelmallisia iltoja, voi miettiä mitä tarvitaan.